torstai 22. syyskuuta 2011

Something Red

Olen tykästynyt kovasti Whisperin ohjeeseen. Se on yksinkertainen, ei tule liikaa yhdisteltäviä palasia ja se on kaunis. Nyt syksyllä kaipasin jotain oikein yksinkertaista projektia kätösiin samalla kun tuijotan sarjoja telkkarista. Ohje muistui mieleeni ja teinkin hieman modifioiden oman versioni neuleesta.


Lankana Rose Mohair
Puikot 5mm

Tein tosiaan muutamia muutoksia ohjeeseen. Hihat tein yhtenä kappaleena, koska vihaan oikeasti kappaleiden yhdistelyä. Ja minusta se on ehkä turha sauma takana.. Tein myös tästä versiosta hieman pidemmän, tämä ylettyy pepun alapuolelle, koska talveen tarvitaan mahdollisimman paljon lämpöä. 


Tämä värihän on tosiaan sitä ensimmäistä punaista, jota Rose Mohairissa oli saatavilla. Ihanan lämpimän punainen, josta pakostakin tulee mieleen joulu.. Ehkä sitten jouluna tämä päällä ;)

tiistai 9. elokuuta 2011

Hairahdus

Viime viikolla sain inspiraation tehdä mustasta Rose Mohairista ison ja kevyen neuleen itselleni. No, eihän minulla ollut lankaa juuri ollenkaan, muutama kerä vaan, joten eilen kävin sitten kaupassa. Siellä sain kohdata tylyn totuuden, mustan Rose Mohairin tuotanto on lopetettu. Sitä ei ollut enää värikartassakaan. Kaikkia muita värejä kyllä löytyi..
Mulle tällainen vastoinkäyminen yleensä tietää sitä, että ostan "lohdutukseksi" jotain muuta ihanaa lankaa. Eilen kävi näin. Löysin ihanaa musta-harmaata flamé-tyyppistä lankaa. Novitan uusi Noki-lanka. Ostin sitä kolme kerää, ajattelin tehdä siitä kaulurin, yllättäen. Mutta sitten tulin kotiin ja selasin uusinta Novitan lehteä ja löysinki sieltä perus neuletakin ohjeen tälle langalle. Ohjeessa menekki on 4 kerää, joten yks kerä täytyy käydä vielä hakemassa.. Mutta mikäpä näin syksyllä olisi sen mukavampaa kuin hypistellä uusia lankoja ;)

Kuva Novitan sivuilta.