Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poncho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poncho. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mrs Grey

Ponchot viehättävät minua jostain syystä. Ehkä siksi, kun ovat niin helppoja tehdä ja pitää. Viime vuonna tein valkean ponchon paksusta langasta. Sen rinnalle halusin jonkin kevyemmän. Ja sellaisen, missä on vähän kimalletta...


Ohje Novita Kevät 2013
Lanka Novita Säde, harmaa
Puikot 5mm
Ravelryssa täällä



Ohjeessa on käytetty Novitan Rose-lankaa, mutta itse halusin neuleeseen vähän säihkettä. Säde oli helppoa neuloa, eikä tätä lankaa mennyt niin paljon kuin ohjeessa Rosea. Tulollaan on samasta langasta myös pipo. Tänä talvena aion taas käyttää pipoja. 


Tässä viimeisessä kuvassa, heikosti kylläkin, näkyy lyhennetyt kerrokset. Näin kaula-aukko jää vähän pienemmäksi. Itse tein lyhyemmän tästä kappaleesta kuin ohjeessa, mutta silto poncho meinaa tipahtaa olemattomilta harteiltani. Pidän siitä silti. Näen jo itseni istumassa joulun aikaan tämä päälläni ja syömässä kiloittain suklaata. 
Suklaa, ja muut herkut, ovat mielessäni hyvinkin usein näinä päivinä. Olemme nimittäin kuukausi sitten aloittaneet mieheni kanssa tämän kuuluisa 5+2 dieetin. Älkää kysykö, mutta tänään on paastopäivä.. Murr.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Best Song Ever

Koko viikon on satanut vettä, ja mun mielestä se on ihanaa! Kesällä oli niin aurinkoiset ilmat, että olen kyllä jonkinaikaa jo odottanut sateita ja syksyn tuulia. Nyt nautiskelen siitä, että saa pukeutua lämpimästi ja voi neuloa ilman nihkeitä sormia. Tämä on minun vuodenaikani!



Poncho on viime syksynä tehty. Täällä aikaisemminkin nähty. Sukat ovat äitini käsialaa. Äiti aina ennen säästi villasukkien varret ja kutoi niihin uudet sukkaosat, kun ne olivat menneet rikki. Minusta tuntuu, että nämä juuri ovat sellaiset sukat.



Uusi Costume tipahti luukusta ja yhtäkkiä tahtoisin tehdä pörröneuleen. Ne ovat taas täällä. Viimeksi olen neulonut Novitan Teddystä pörröneuletta 7 vuotta sitten. Se oli turkoosi ja kietaisumallinen. Oikein lämmin, mutta taisi värinsä takia mennä kierrätykseen. Ehkä jokin neutraalin sävyinen jäisi omaan käyttöön?

torstai 19. heinäkuuta 2012

Broken Doll

Tänä kesänä on ollut sen verran viileitä iltoja, että jotain neulerintamallakin on saatu aikaiseksi. Tuossa joku aika sitten katselin Dropsin sivuja, sieltä löysin ihanan ponchon ohjeen, jossa oli ihana lörttökaulus. No, ohjeen mukaista tai paksuista lankaa multa ei löytynytkään, joten tartuin hieman paksumpaan lankaan..


Lanka Novita Sylvia (86% villa, 14% silkki)
Puikot 10mm


Tein ponchon yhdestä kappaleesta. Edestä näyttää siis tältä...


Ja takaa se on suora. 


Minusta neuleen pinnasta tuli ihanan elävä. Joka toisen kierroksen neuloin 1o 1n ja joka toisen oikein. Tällainen valmistui sitä Ally McBealia tuijottaessa.. 
Koska lankaa jäi vielä jokunen kerä yli, niin teen tähän mätsäävän irtokaulurinkin. Luulen, että ensi syksyn lemppari tulee olemaan juuri tämä poncho sen lämpöisyyden takia. Takki vain alle ja tällä mennään pitkälle syksyyn! 


Lemmy pakenee hullua kameranaista sängyn alle..

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Waiting for summer

Odotan ja odotan. Kohta on onneksi toukokuu. Moniin vuosiin ekaa kertaa virkkasin jotain käyttövaatetta itselleni kesäksi. Poncho on aika käytännöllinen, kesällä se vähän lämmittääkin.


Ohje Novita kesä 2012
Lanka Novita Tennessee
Koukku 5mm


Ohjeessa oli käytetty koukkua 3,5mm, mutta kun en löytänyt sitä mistään, niin oli pakko pienentää ohjetta sen verran, että sain 5mm kokoisella koukulla valmista. Ei tullut niin napakkaa kudosta, mutta väliäkö tuolla, kun kesävaatteesta kyse. En jaksanut etsiä sen enempää pienempää koukkua, kun sormet syyhysivät alottamaan virkkausta!


Kokeilin miltä poncho näyttää keväisen huivin kanssa. Hyvin sointuu värit toisiinsa. Tähän ponchoon tuli vähä tuollanen piippumainen kaulus, niin en kovin tykkää.. Mutta huivilla sen onneksi saa peitettyä. 


Vaaleamman huivin kanssa ehkä paremman näköinen.. Eikö?