sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Midsummer

Hmm. Juhannus. Oli ja meni. Onneksi.
Ensin mulla ei ollut kunnollisia suunnitelmia ollenkaan. Kaikilla tuntui olevan suunnitelmat auki viime metreille saakka. Perjantaina kuitenkin alkoi tapahtua. Ensin piknikille Munkkiniemen rantaan ihanan ystäväni kanssa. Tapasin paljon uusia ihmisiä ja maailman ihanimman Pomeranian-koiran. Mun sydän suli.
Tämän jälkeen tulin ystäväni kanssa tekemään vähän salaattia ja muuta purtavaa tähän mun luokse. Syötiin masut täyteen.


Sitten lähdettiin vielä Leppävaaraa kohti työkaverini luokse. Tästä alkaa se hmm-osuus. Ensinnäkin minut ja ystäväni oli kutsuttu paikalle, joten mentiin vaikkei oikestaan aikaa olisi ollut. Mutta tervetulleeksi emme voineet itseämme tuntea. Kaikki istuivat kuin kirkonpenkissä ja meno oli muutenkin aika lattea.. Mun ystävä lohduttikin mua, kun 1,5 tunnin kuluessa sieltä häivyttiin, että hei, kukaan ei olis puhunut, ellen olisi pitänyt puhetta yllä. Meno oli siis sen kaltaista, että työkaverini ja hänen ystävänsä menivät veskiin jauhamaan sontaa... Aikuismaista käytöstä. No mutta, onneksi lähdettiin jatkamaan vielä piknik-porukan kanssa.


Tätä ilolientä en hirveästi voi kehua, pullo oli kyllä kaunis ja kesäinen. Maku väljähtäneen mehun kaltainen. Edes kylmänä se ei maistunut.. :D


Tässä vaiheessa jaksoi vielä hymyilyttää..
Aamulla ei enää niin hirveästi hymyilyttänyt. Onneksi juhannus on vain kerran vuodessa. Ja onneksi mulla on vielä tänään vapaapäivä. 5 viikkoa lomaan, kun tarvisin sitä just nyt. Jaksaa jaksaa!

Ps. Vielä joku päivä niitä virkkauksia. Nämä sadepäivät olisin voinut virkata, mutta sen sijaan oon tuijottanut Ally McBealia. Se on yllättävän hauska edelleen..


2 kommenttia:

  1. Oho, ihmeellistä meininkiä työkaverin luona. O.o Mutta onneksi pääsitte sieltä poiskin, ja paha olohan kuuluu asiaan (tai näin mä olen itselleni uskotellut). :D

    ps. onkohan toi sitä samaa litkua mitä minäkin ostin? Siinäki oli jotaki perhosia ja yääääh se oli pahaa (jokseenkin hatarat muistikuvat tosin enää itse pullosta)! :D

    VastaaPoista
  2. Nii, paha olo valitettavasti taitaa kuulua asiaan :D Yök. Ja varmaan osa johtuu tuosta kauniista, mutta yökkö-pullosta. Pullon perusteella ei kannata siis juotavaa ostaa! :D

    VastaaPoista