Täytyy hypettää tännekin, toukokuussa julkaistaan uusi sinkku. Tää on niin hyvä! <3
maanantai 26. maaliskuuta 2012
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Think pink!
Vaaleaa sisustustani olen halunnut piristää kirsikan sävyllä. Uusia tulokkaita parin viikon aikana ovat ihanat Ivana Helsingin Pirkalle suunnittelemat teltta-servietit. Ihanat! Ja H&M Home tyynynpäälliset. Vielä kaapissa kummittelee vanha Vallilan vaalenapunainen verho, josta meinaan vielä joku päivä tehdä parit tyyynpäälliset.
Vielä kun keksisi jostain jonkun ihanan servietti-telineen.. Pentikillä oli ainakin viime syksynä sellainen sydämen-mallinen, jota kuolailin pitkään. Mutta nyt niitä ei ole enää näkynyt.
Harmaa ja kirsikan väsiset tyynyt uusia. Päällisiä en jaksanut silittää, ajattelin että siliävät käytössä.. Oikeasti olen vain kovin kovin laiska. Karvahanuria pelottaa ensi viikolla tulevat 2-vuotispäivät, joten ei näytä naamaansa.
Hirvee lumi/räntäpyry oli ulkona aamulla. Hyi. Nyt se on onneksi talttunut. Harmaa ei piristä, mutta jos nää pinkin sävyt vähän toisi taas sitä kevätmieltä..

maanantai 19. maaliskuuta 2012
Ei naurata.
Me herättiin Lemmyn kans just päikkäreiltä. Hieman pysäkillä oleva olo. Mun aamu alko huonosti, kun näin ulkona vallitsen säätilan, räntää. Eilen ostin ihanat tyttöjen kesätennarit (vaaleenpunaset) ja kaivoin varastosta nahkatakin käyttöön. Ei paljon tarvinnut tänää käyttää. Mulle kaiken pitäis olla valmiina justnytheti. Siksi varmaan mun neulomuksetkin on sitä huivipipohuivi-luokkaa.. Olen minä saanut neulottua muutakin, mutta kun olen maailman huonoin kappaleiden yhdistelijä, niin useampikin neulomus odottaa laatikkossa sitä yhdistelyä. Vielä minä itseni kesytän vai miten se meni..
Kuitenkin. Mun nahkatakin kaveriksi tehty iso unisex-kaulahuivi on valmis. Välillä näitäkin on kai syytä olla, kun kuuluu silloin tällöin sitä vanhaa narinaa, et miksi sun KAIKKI huivit on ihan tyttöjen värisiä, olisin just tarvinu lainaan. Jes. Sitä se on.
Malli: 80 silmukkaa, 1o, 1n.
Kuvat on pimeitä, koska pimeys ehti tulla. Mutta ei se mitään, haetaan mun mielenmaisemaa tällä hetkellä. Osu ja uppos.

Lanka: 7-veljestä, kerä harmaata ja kaksi mustaa.
Puikot 4,5mm.
Kuvat on pimeitä, koska pimeys ehti tulla. Mutta ei se mitään, haetaan mun mielenmaisemaa tällä hetkellä. Osu ja uppos.
Unitukka ja unisilmät. Näkisitte Lemmyn. Se haukkas mua nenästä, kun itse heräsin päikkäreiltä. Sille taisi tulla kylmä..
Ensi kerralla valoisampia aiheita. Aurinko takasi!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Need some more
Muutama kuukausi sitten ystäväni tupsahti kylään ja hänellä oli ihana leveä musta villapanta päässään. Ihastuin ja ajattelin, että pakkohan tuollainen on itelle tehdä. En osaa käyttää pantoja, mutta väliäkö tuolla.. Kaivelin lankavarastojani, jotka edelleen ovat ylitsepursuavat. Melkeen vois sanoa, että hävettää. Löysin mustaa Isoveljeä ja vähän liian pienet puikot.
Mustana tämä on ihan kiva. Voi jopa tulla joskus pidettyä. Ehkä ensi talvena, koska nyt on niin ihanan lämmintä jo päivisin. AURINKO!!
Loppuun unikuva Lemmystä. Se on ihan kokonaan ominut tuon minun torkkupeiton itselleen.
Lanka Novita Isoveli
Puikot 4mm
Ohje keksitty (helmineulosta)
Mustana tämä on ihan kiva. Voi jopa tulla joskus pidettyä. Ehkä ensi talvena, koska nyt on niin ihanan lämmintä jo päivisin. AURINKO!!
Mun pää on sen verrn pieni, että tällanen leveä panta peittää kyllä melkeen koko pään. Neuloksesta tuli hyvän napakka, kun neuloi vähän pienemmillä puikoilla. Jos ei tuuli pääsis niin helposti läpi.
Loppuun unikuva Lemmystä. Se on ihan kokonaan ominut tuon minun torkkupeiton itselleen.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Dreaming of light
Blogissani en ole vielä esitellytkään tätä vaaleaa boleroa, jonka olen virkannut serkkuni häihin muutama vuosi sitten. Olen erityisen tyytyväinen tähän työhön, ohje oli helppo ja bolero valmistui pikavauhtia.
Näissä kyseisissä häissä minulla oli vaalean beige mekko päällä. Vuotta myöhemmin oli toiset häät, joissa pidin kultaan vivahtavaa beigeä mekkoa, kumpaankin bolero sointui oikein kauniisti. Tällaisen voisi tehdä toisenkin, ehkä vähän arkisemman..
Lanka Novita Stella
Koukku 5mm
Ohje täällä
Näissä kyseisissä häissä minulla oli vaalean beige mekko päällä. Vuotta myöhemmin oli toiset häät, joissa pidin kultaan vivahtavaa beigeä mekkoa, kumpaankin bolero sointui oikein kauniisti. Tällaisen voisi tehdä toisenkin, ehkä vähän arkisemman..
Minulla on ikävä tuota entistä kotia, joka näkyy taustalla. Se oli juuri minun näköiseni. En vain koskaan kokenut sitä todella kodikseni.. En tiedä miksi.
torstai 23. helmikuuta 2012
A cup of tea
Sairaslomalla. Flunssa.
Juon teetä. Mustaherukkaa, koska se on parasta. Harry Potter-mukista.
Mummon neulomat villasukat jalkaan, ettei varpaita palele.
Virkkaan Puroa. Ruskean sävyistä. Sain tiistaina kaupassa inspiraation. Tämän toivon olevan pian valmis.
En toivo tätä tautia kellekään. Se vie voimat.

tiistai 21. helmikuuta 2012
Simple green
Miten ihanasti eilen paistoikaan aurinko! Välittömästi alkoi kevätfiilis, jota saisi mun puolesta kestää siihen asti, kun on lumet sulanu. Miten paljon siitä saakaan energiaa, ai että. Olispa jo kevät...
Muutama viikko sitten katselin vanhoista lehdistä jotain pientä peiton ohjetta. Olikin aika monia ohjeita vauvanpeittoon. Onhan ne mun kissatki vielä aika vauvoja, niin tein niiden koppiin uuden lämmikkeen.
Mulla on aika vaalea sisustus, niin ensin ajattelin ettei tää kyllä sovi yhtään tänne ja täytyy tehdä samanlainen peitto valkoisena, mutta aika hyvin se kuitenkin sointuu tänne. Ja ennen kaikkea tää vihreä antaa energiaa ja tuo kevätfiilistä vielä enemmän!
Ohje oli ihanan yksinkertainen, nurkasta nurkkaan ainaoikeaa. Näin talvella tällaista peittoa oli ihana neuloa, koska se lämmitti vähän syliäkin.
Lemmykin kyllä tykkäs, muttei suostunu kuviin tällä kertaa..
Ihanaa! Kohta helmikuu on loppu ja sitte tuleeki jo kohta kevät :P
Muutama viikko sitten katselin vanhoista lehdistä jotain pientä peiton ohjetta. Olikin aika monia ohjeita vauvanpeittoon. Onhan ne mun kissatki vielä aika vauvoja, niin tein niiden koppiin uuden lämmikkeen.
Lanka Novita Rose Mohair
Puikot 6mm
Ohje Novitan
Koko n. 50x50cm
Ohje oli ihanan yksinkertainen, nurkasta nurkkaan ainaoikeaa. Näin talvella tällaista peittoa oli ihana neuloa, koska se lämmitti vähän syliäkin.
Lemmykin kyllä tykkäs, muttei suostunu kuviin tällä kertaa..
Ihanaa! Kohta helmikuu on loppu ja sitte tuleeki jo kohta kevät :P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)