lauantai 23. elokuuta 2014

You`ll be in my heart

Viime kesäkuussa vietimme häitämme ihanassa Espoonkartanossa. Päivä oli mitä mainioin, kaikki asiat menivät paremmin kuin hyvin. En voi muuta kuin hymyillä muistellessani tuota rakkauden täyteistä päivää!







Halusin paljon isoja vaaleanpunaisia kukkia pöytiin ja päädyinkin hyvin pian hortensiaan. En olisi voinut olla tyytyväisempi pöytien kukkiin! Pöytiä meillä oli viisi ja halusin numeroida ne tuollaisilla kehyksillä. Kaikissa pöydissä kehykset olivat samanlaiset, mutta taustapaperi erilainen. Pöytiin olisin halunnut pitsikaitaliinat, mutta en löytänyt mieluista. Päädyin cappuccinon värisiin organzaliinoihin. Minulla oli myös suuret suunnitelmat paikkakorttien suhteen, mutta sanotaanko näin, että aika loppui kesken. Sydämet pitsireunuksella toimivat vallan mainiosti häissämme paikkakortteina. Kakku hankittiin pH7 -nimisestä konditoriasta. Tuo oli vähän sachermainen kakku, mutta pehmeämpi koostumukseltaan. Niin ruuat kuin kakkukin oli suussasulavaa!



Sulhasella ja bestmaneilla oli valkoiset ruusut vieheinä. Ja minun kimppu! Rakkautta! Ensin ajattelin hankkivani valkoisista ja vaalenapunaisista pioneista tehdyn kimpun, sellaisen hattaraisen. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin ja päädyin valkoiseen pioniin, pinkkiin ruusuun, vaaleanpunaiseen hortensiaan ja tuollaiseen vihertävään hörselöön. Siitä tuli niin kaunis, että oli harmi heittää se seuraavalle morsiankandidaatille! Mutta kimppu meni oikein mukavaan osoitteeseen ;)



Meidät vihittiin kartanon puistossa. Ilma oli harmaa ja viileä, mutta ei onneksi satanut! Alemmassa kuvassa huntu on jo kädessä, se lähti tuulen mukaan heti kun lähdimme kävelemään "alttarilta" pois. Maalivahdin vaimona toki sain sen heti kiinni.. ;)




Meillä oli Photo Booth viihdyttämässä vieraita! Askartelin lähes kaiken tarvittavan itse. Siihen meni aikaa, mutta olin tosi tyytyväinen. Kaikki selvinneet askartelut menivät jo kierrätykseen seuraaviin häihin!



Meillä soitti oikeastaan koko illan musiikkia yhtye Duo Coverdose. En voi muuta kuin kehua heidän soittotaitojaan! Jos joskus kaipaatte pieneen tilaan menevää elävää musiikkia, niin muistakaa tämä duo.


Ihana paikka, ihana päivä, ihanat häät! Tanssittiin pitkälle yöhön!


And they lived happily ever after.

2 kommenttia:

  1. Voi, oikein suuret onnittelut näin jälkikäteen. Mahtavan näköistä, ja todella upea hääpari. :)

    VastaaPoista