perjantai 10. elokuuta 2012

Castles in the sky

Tässä olisi sitten kolmannen ja neljännen päivän matkakuvia...



Kolmannelle päivälle eli torstaille oli luvattu hellettä, joten piknik oli paikallaan. Maisemat oli aika ihanat!








Piknikin jälkeen lähdettiin katsastamaan turistien karsastama Prahan toinen linna, Vysehrad. Maisemat oli henkeäsalpaavan kauniit, ja turisteista ei ollut tietoakaan. Muutama tuli vastaan. Tämä paikka on enemmän paikallisten suosima ja heitä olikin paljon ottamassa siellä aurinkoa! Kannatan siis täällä käymistä, jos on aikaa.




Illalla kävimme jokiajelulla. Kesti kolme tuntia ja sisälsi buffetaterian, maksoi sen 52 euroa kahdelta ihmiseltä yhteensä. Masut täynnä olikin sitten hyvä kuvailla Kaarlen siltaa!







Perjantaina kävimme sitten Prahan linnan katsastamassa. Kaunis paikka, mutta ei minusta vedä vertoja Vysehradille. Linnan puutarha oli kaunis ja näkymä korkealta oli ihana! Näki jo aika pitkälle ja punatiilisiä kattojahan sieltä paljastui. Praha on erittäin kaunis kaupunki, olenkin tainnut sen muutamaan otteeseen tässä mainita.. Hih!

tiistai 7. elokuuta 2012

On holiday

Eilen saavuin kovan turbulenssin siivittämänä kotiin Prahasta. Kaupunki oli niin kaunis, että olisin voinut jäädä sinne pitemmäksikin aikaa. Toisaalta, sinisilmäisiä vauvoja oli jo aika ikävä. Tässä muutamia kuvia kahdelta ensimmäiseltä päivältä..


Hotellimme oli erittäin hyvin ilmastoitu, joten laattalattiaa vasten oli ihana laittaa töppöset jalkaan. Harmi, kun olivat yhdenkoon 42 ehkä...



Niin kaunis kansallismuseo on sitten kiinni seuraavat viisi vuotta. Olin aika pettynyt. Remontoivat sitä sitten sen aikaa, museo on vain auki silloin tällöin konserttien aikaan.


Myös ostoskeskus Palladium tuli tutkittua heti ekalle päivälle.





Jokimaisemaa. Jokilaivoja oli joka lähtöön, ja kaiken hintaisia. Meille kerrottiin taksissa lentokentältä hotelliin, että tsekkiläiset ovat kovia kusettamaan turisteja esim. ravintoloissa. Emme tavanneet tällaista ollenkaan. Mutta näiden jokilaivojen hinnoittelu oli kyllä mielenkiintoista..





Myös tähtitieteellinen kello tuli vilkaistua heti toisena päivänä. Aukiolla oli hurjan paljon turisteja klo 12.00. Muuten olin aika yllättynyt turistien määrään, mielestäni se oli vähäinen. Vuosi sitten Lontoossa sai koko ajan väistellä toisia turisteja, mutta Prahassa oli ihan hyvinkin tilaa kävellä. Ihmisiä oli paljon, mutta omaakin tilaa kyllä oli kulkea. Siitä tykkäsin paljon.


Hevoskärryajelua.. Hepat oli ihania!


Millään sanoilla ei voi tarpeeksi hyvin kuvailla sitä, kuinka paljon lihaa siitä kaupungista löytyy. Paljon! Sitä oli joka muodossa, joka paikassa tarjolla. Mutta olihan se hyvää!


Jos kukaan on menossa Prahaan, tätä ravintolaa ei voi kuin suositella! Ihanat ruuat, ihanat annokset. Valinnanvaraa riitti ja palvelu oli erinomaista. Päädyimme tähän ravintolaan toisenkin kerran.


Kyseisestä paikasta saa joitakin annoksia kahdelle. Tässä syömme kolmea eri lihaa ja ihania kasviksia. Iso mies ja pieni nainen sai syötyä itsensä täydelliseen ähkyyn.
Muutenkin Prahassa ruuan hinta-laatusuhde on erinomainen. Yhtenä päivänä söimme ravintolassa isot annokset juomien kera, kaikki tämä 21 eurolla. Muutenkin meidän matkabudjetti oli aika pieni, mutta elimme hyvinkin leveästi sillä.
Tässä kahdesta ensimmäisestä päivästä. Kuljimme pääsääntöisesti jalan koko matkan. Praha on pieni kaupunki, joten kävellen onnistuu pääsemään hyvinkin pian kuuluisimpiin nähtävyyksiin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Wishlist

Tänään pakataan, huomenna lennetään. Oujee! Praha odottaa minua nurkan takana!!
Olen miettinyt, että mitä kaikkea haluan nähdä ja tehdä Prahassa.. Tässä hieman listaa viikoksi..

1. Eläintarha! Haluaisin nähdä ainakin binturongin, kirahvin ja virtaheposen. Binturong oli niin hauska eläin Conanissa joku viikko sitten..


2. Tähtitieteellinen kello. Hstoriallinen ja kaunis.
3. Torit ja pikku putiikit. Tahdon tehdä paljon ostoksia!!
4. Juutalaiskortteli. Olen kuullut, että tämä on aika ahdistava paikka, mutta haluan käydä.


5. Kaarlen silta. Olen kuullut sen olevan todella kaunis iltaisin..


6. Prahan linna.


7. Kansallismuseo. Museot houkuttelevat minua aina!

Nämä ainakin !! Tällä sain aikaan kivan jännityksen vatsanpohjaan.. Huomenna :)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Broken Doll

Tänä kesänä on ollut sen verran viileitä iltoja, että jotain neulerintamallakin on saatu aikaiseksi. Tuossa joku aika sitten katselin Dropsin sivuja, sieltä löysin ihanan ponchon ohjeen, jossa oli ihana lörttökaulus. No, ohjeen mukaista tai paksuista lankaa multa ei löytynytkään, joten tartuin hieman paksumpaan lankaan..


Lanka Novita Sylvia (86% villa, 14% silkki)
Puikot 10mm


Tein ponchon yhdestä kappaleesta. Edestä näyttää siis tältä...


Ja takaa se on suora. 


Minusta neuleen pinnasta tuli ihanan elävä. Joka toisen kierroksen neuloin 1o 1n ja joka toisen oikein. Tällainen valmistui sitä Ally McBealia tuijottaessa.. 
Koska lankaa jäi vielä jokunen kerä yli, niin teen tähän mätsäävän irtokaulurinkin. Luulen, että ensi syksyn lemppari tulee olemaan juuri tämä poncho sen lämpöisyyden takia. Takki vain alle ja tällä mennään pitkälle syksyyn! 


Lemmy pakenee hullua kameranaista sängyn alle..

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Huuto.net

Jos jotakuta kiinnostaa, niin olen lyönyt huuto.nettiin taas myytävää. Nyt syksyn aikana sinne tulee myöskin jonkun verran huonekaluja myyntiin. Halvalla. Tästä kohteisiin.

Ei muuta :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Linen

Sohvallani vallitseva tyynyjen vaihtuva näyttely on taas täällä. Oli ihan pakko saada uudet tyynyt kehiin näin kesäksi. Ihan pakko oli saada vaaleat pellavaiset. Mikäpä siinä, kun niitä on niin ihana ostaa! Ja väreillä saa helposti uuden ilmeen koko huoneeseen. Nyt siis harmaa-valkoista luvassa.


Yksiväriset harmaa ja valkonen liina siis uusia. Hihi!


Siili edelleen nököttää paikallaan. Olen aika ihastunut tuohon!


Onnellinen. Muttei kaunis eikä rietas.
Hieman tekisi mieli vaihtaa verhot.. Sellaisia ihan mieleisiä ei ole tullut vastaan, ainakaan vielä. Saa nähdä. Pitää kytätä Vallilan sivuja, kohta sinnekin taitaa jo tulla syksyn uutuudet..

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Party

Viikonloppuna oli ystäväni läksiäiset. Perjantaille sattui oikeinkin hyvä ilma, joten oltiin ulkona. Puitteet olivat mitä ihanammat, Eiran takapiha, viulunsoittoa. Kyllä siellä kyynel jos toinenkin vierähti poskelle. Hyvin kaunista.


Ystäväni ikkuna. Nyt entinen. Ihana pieni ullakkoyksiö.. Siellä tuli monet itkut itkettyä ja naurut naurettua. Hyvin haikeilla mielin katselen nyt näitä kuvia. Mutta eihän hätä ole tämännäköinen! Pian alan ravaamaan Lontoossa aina ikävän tullen. Asioista löytyy aina se valoisa puoli.


Vaikea ilme ja kolme lasia skumppaa käsissä. Luulisis ilmeen olevan muikeampi..


Loppuun kuva Lemmy-vaavista. Niin hän ihasteli omaa kuvajaistaan..